Historia

Tampere Kuplii sai alkunsa kesällä 2006, kun Tampereen sarjakuva-aktiivit päätyivät kokouksessaan keskustelemaan ajatuksesta järjestää Tampereella sarjakuvafestarit. Ensimmäisen kerran festari-ideasta jutusteltiin 3.8.2006 ravintola Tuulensuussa Tampereen Kauppakadulla. Aluksi tarkoitus oli järjestää sarjakuvatapahtumaa oheisohjelmana Henki ja Elämä -kirjallisuustapahtuman yhteyteen. Myöhemmin suunnitelmaa muutettiin ja ensimmäinen Tampere Kuplii järjestettiin omana tapahtumanaan 31.3.2007.

Ensimmäisen tapahtuman hyvin kokemuksien myötä päätettiin perustaa yhdistys vastaamaan tulevien tapahtumien järjestelystä. Tampere Kuplii ry perustettiin 5.6.2007 Olutravintola Usvassa Otavalankatu 3:ssa Tampereella. Perustajia olivat Kyösti Koskela, Kyuu Eturautti, Tero Nybacka, Mikko Lintula (nyk. Mikael Hiirikoski), Antti Grönlund, Pekka Wallendahl, Jarkko Suhonen ja Jarno Kantelinen. Yhdistys hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 5.10.2007.

Päätapahtumamme kymmenvuotisjuhlan aikaan 2016 alkuperäisistä perustajista olivat aktiivisesti mukana vielä Kyösti Koskela, Kyuu Eturautti ja Tero Nybacka. Aktiivisuus on jatkunut heidän osalta senkin jälkeen. Suureksi iloksemme vuosien varrella mukaan on tullut lukuisia uusia vapaaehtoisia.

Verkkoarkistot

Historian ystäville todettakoon, että periaatteenamme on säilyttää vanhat verkkomateriaalit pysyvästi. Näin ollen menneiden tapahtumien web-sivut toimivat yhä ja löydät ne alta. Luonnollisesti myös Sarjakuva-Finlandian arkisto ulottuu tunnustuspalkinnon perustamisajoille asti.

Aiemmat tapahtumat

2023

  • 22.-26.3.2023
  • Kunniavieraina Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen
  • Sarjakuva-Finlandia: Silmukka, tekijänä Kimmo Lust
  • Kuvia tapahtumasta

2022

  • 23.-27.3.2022
  • Kunniavieraina Petri Hiltunen sekä Maikki Harjanne
  • Sarjakuva-Finlandia: Vastaanottokeskus, tekijänä Suvi Ermilä
  • Kuvia tapahtumasta

2021

  • 20.–23.5.2021, verkkotapahtuma pandemian vuoksi
  • Sarjakuva-Finlandia: Ammatti: käsikirjoittaja, tekijöinä kirjoittaja Pauli Kallio sekä sarjakuvapiirtäjät JP Ahonen, Saila Juuti, Ulf K, Jussi Karjalainen, Kati Kovács, Maarit Kytöharju, Karri Laitinen, Mika Lietzén, Jan Lindström, Reetta Niemensivu, Christer Nuutinen, Pentti Otsamo, Ville Pirinen, Tomi Riionheimo, Jii Roikonen, Tiitu Takalo, Petteri Tikkanen, J. Tilsa, Piipa Toivonen, Sami Toivonen, Katja Tukiainen ja Sami Vähä-Aho.
  • Verkkotapahtuman videot
  • Kuvia Sarjakuva-finlandian sekä Tampere Kupliin verkkostudioilta

2020

  • toukokuu 2020, pieniä verkkotapahtumia pandemian vuoksi
  • Sarjakuva-Finlandia:Skiten/Sontaa, tekijänä Ulla Donner.

2019

  • 20.-24.3.2019
  • Sarjakuva-Finlandia: Sisaret 1918, tekijöinä Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Reetta Laitinen, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen ja Tiitu Takalo.
  • Kunniavieraina Tarmo Koivisto, Susanne Buddenberg ja Thomas Henseler.
  • Kuvia tapahtumasta

2018

  • 21.-25.3.2018
  • Sarjakuva-Finlandia: Imperfect, tekijöinä Kaisa ja Cristoffer Leka.
  • Kunniavieraina Sami Toivonen ja Aino Havukainen.
  • Kuvia tapahtumasta

2017

  • 15.-19.3.2017
  • Sarjakuva-Finlandia: Voro - Kolmen kuninkaan aarre, tekijänä Janne Kukkonen.
  • Kunniavieraana Mauri Kunnas.
  • Kuvia tapahtumasta

2016

  • 16.-20.3.2016
  • Tampere Kuplii 10 vuotta - tapahtuma muutti Tampere-taloon
  • Sarjakuva-Finlandia: Seitsemäs vieras, tekijänä Kati Närhi.
  • Kunniavieraana Jussi "Juba" Tuomola.
  • Kuvia tapahtumasta

2015

  • 25.-29.3.2015
  • Sarjakuva-Finlandia: Minä, Mikko ja Annikki, tekijänä Tiitu Takalo.
  • Kunniavieraana Ville Ranta.
  • Kuvia tapahtumasta

2014

  • 26.-30.3.2014
  • Sarjakuva-Finlandia: Kyllä eikä ei, tekijänä Ville Ranta.
  • Kunniavieraana Tiitu Takalo.
  • Kuvia tapahtumasta

2013

  • 20.-24.3.2013
  • Sarjakuva-Finlandia: Pikku Närhi, tekijöinä Lauri ja Jaakko Ahonen.
  • Kunniavieraana Kari Korhonen.
  • Kuvia tapahtumasta

2012

  • 2.-6.5.2012
  • Sarjakuva-Finlandia: Näkymättömät kädet, tekijänä Ville Tietäväinen.
  • Vieraana JP Ahonen.
  • Kuvia tapahtumasta

2011

  • 6.-10.4.2011
  • Sarjakuva-Finlandia: Kuka pelkää Nenian Ahnavia?, tekijänä Kati Kovács sekä Amerikka, tekijänä Heikki Paakkanen.
  • Vieraana Pertti Jarla.

2010

  • 17.-21.3.2010
  • Sarjakuva-Finlandia: Eero, tekijänä Petteri Tikkanen.
  • Vieraana Hämähäkkimies-piirtäjä Marcos Martin.
  • Kuvia tapahtumasta

2009

  • 27.-29.3.2009
  • Sarjakuva-Finlandia: Sarasvatin hiekkaa, tekijöinä Risto Isomäki, Petri Tolppanen ja Jussi Kaakinen.
  • Vieraina hollantilaiset ankkapiirtäjät Mau Heymans, Bas Heymans, Michel Nadorp ja Wilma van den Bosch.
  • Kuvia tapahtumasta

2008

2007

  • 31.3.2007
  • Tampere Kupli ensimmäisen kerran
  • Vieraana Lucky Luke -piirtäjä Achdé.
  • Kuvia tapahtumasta